Miksi kato leviää?

Sananjalka(2022)

引用 0|浏览8
暂无评分
摘要
Artikkeli tarkastelee syitä katomuotojen esiintymiselle yleiskielen hd-yhtymän asemassa (kaheksan) Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksessa. Mahdollisina syinä tarkastellaan esimerkiksi sanan frekvenssiä sekä muotoseikkoja, kuten hd-yhtymän sijoittumista vokaali- tai konsonanttivartaloon, ja merkitysseikkoja, kuten erisnimiä verrattuna muihin sanoihin. Menetelmällisesti tutkimuksessa hyödynnetään logistisen regression mallia sekä päätöspuuta. Artikkeli osoittaa, että voimakkaimmin kadon todennäköisyyteen Helsingin puhekielessä vaikuttaa sanan frekvenssi. Muotoseikoista kadon todennäköisyyteen vaikuttavat negatiivisesti hd-yhtymän esiintyminen konsonanttivartalossa, pitkän vokaalin, diftongin tai painottoman tavun jäljessä. Sanan kuuluminen erisnimiin on puolestaan merkitysseikoista keskeinen este kadon esiintymiselle. Frekvenssin vaikutus on kuitenkin kaikkein suurin: mikäli sana ei muoto- tai merkityssyistä olisi erityisen hyvin soveltuva katomuodoille, voi korkea frekvenssi silti kasvattaa kadon todennäköisyyttä. Vastaavasti sanoissa, joissa on hyvät edellytykset kadolle, voi matala frekvenssi pitää kadon laajuuden alhaisena.
更多
查看译文
关键词
miksi kato
AI 理解论文
溯源树
样例
生成溯源树,研究论文发展脉络
Chat Paper
正在生成论文摘要